Siemenestä rasiaan

Oma laatustandardi

Lähes kaikki Pohjoismaissa käytetty nuuska valmistetaan Swedish Matchin tehtaissa Göteborgissa ja Kungälvissä Ruotsissa. Suurimmat ja tunnetuimmat tuotemerkit ovat General, Ettan, Grov, Göteborgs Rapé ja Catch. Valmistusprosessi on erilainen kuin muissa maissa. Syynä tähän on muun muassa se, että nuuska kuuluu Ruotsin elintarvikelainsäädännön alaisuuteen, minkä merkitsee, että nuuskassa käytetään vain hyväksyttyjä elintarvikelisäaineita ja valmistuksen hygieeninen taso on korkea.

Tämän lisäksi Swedish Match on myös kehittänyt oman laatustandardin, nimeltään GothiaTek®, joka takaa, että yrityksen tuotteet on tarkastettu ja että niiden laatu on korkein kaikissa vaiheissa, aina tupakkakasvista kuluttajalle saakka. Standardi asettaa tiukat vaatimukset tuotantomenetelmien ja tupakkakasvissa luonnollisina olevien haitallisten aineiden korkeimpien sallittujen pitoisuuksien suhteen.

GothiaTek ei ole ainoastaan laatustandardi, vaan myös vakuutus, että Swedish Matchin nuuskan valmistuksessa käytetään aina uusimpia saatavissa olevia tietoja raaka-aineiden ja valmistusmenetelmien valinnassa.

Laatustandardi GothiaTek on Swedish Matchin kehittämä ja omistama. Jos haluat lukea lisää GothiaTek-standardista ja Swedish Matchin nuuskasta, suosittelemme käyntiä kotisivullamme www.gothiatek.com

Aromi ja maku

Valmiin nuuskan aromiin ja makuun vaikuttavat monet tekijät. Tupakan maun määräävät siemenlajike, viljelypaikka ja tupakan kuivausmenetelmä. Valmistusprosessissa makuun vaikuttaa lämpökäsittely, joka antaa täyteläisemmän ja kypsemmän aromin ja maun. Lisäaineet, kuten öljyt, esim. ruusu-, geranium- ja sitruunaöljyt, vaikuttavat myös nuuskan aromiprofiiliin.

Tupakka

Swedish Matchin nuuska valmistetaan pääasiassa korkealaatuisista ilmakuivatuista tupakkalajikkeista. Tupakka ostetaan viljelijöiltä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta sekä Aasiasta, mutta myös Afrikan ja Euroopan eri maista. Yhteen ainoaan nuuskareseptiin voi sisältyä yli 20 eri tupakkalajiketta, jotka on valikoitu antamaan nuuskalle sen ominaisluonteen.

GothiaTek-vaatimukset edellyttävät tupakan koostumuksen järjestelmällistä tarkkailua. Kymmenien vuosien tutkimuksiin perustuen Swedish Match on kehittänyt tupakan viljely- ja kuivausmenetelmiä, ja monilla puolilla maailmaa tupakan viljelyssä noudatetaan nyt yrityksen antamia ohjeita.

Tupakkaostosten laadun varmistamiseksi käytetään "Early Warning System" -menetelmää, jossa viljelijöiden ladoista haetaan tupakkanäytteet analysoitaviksi. Tällä tavoin tarkastetaan kemiallinen koostumus, eikä Swedish Match joudu ostamaan sellaista tupakkaa, joka ei täytä GothiaTekin vaatimuksia.

Tupakan laatu ja kemiallinen koostumus ovat ratkaisevia, jotta tuotteet täyttävät GothiaTek-standardin vaatimukset. Kaikkia ruotsalaisessa nuuskassa ei-toivottuja aineita esiintyy luonnollisina raakatupakassa.

Lisäaineet

Pääasialliset ainesosat nuuskaa sekoitettaessa ovat jauhettu tupakka, vesi, suola (tavallinen keittosuola) ja natriumkarbonaatti. Lisäksi tulevat aromiaineet ja kosteutta säilyttävät aineet.

Suolaa lisätään kahdesta syystä, toisaalta sen antaman maun vuoksi ja toisaalta se parantaa nuuskan säilyvyyttä. Natriumkarbonaatti antaa nuuskalle sen luonteenomaisen maun ja aromin, ja sen vuoksi nuuskan pH-arvo on lievästi emäksinen. Natriumkarbonaatti muuttuu lisättäessä välittömästi bikarbonaatiksi, jota on siis valmiissa nuuskassa.

Aromiaineet ovat luonnollisia tai synteettisiä ja ne on hyväksytty käytettäviksi elintarvikkeissa. Aromiaineet lisätään useimmiten alkoholiliuoksina. Suurin osa lisätystä alkoholista haihtuu valmistuksen aikana ja sitä jää vain hivenmääriä nuuskaan.

Kosteutta säilyttäviä aineita käytetään kuivumisen estämiseksi. Nuuskaan lisätään kahta sellaista ainetta, glyserolia ja propyleeniglykolia. Molemmilla on myös tietty säilövä vaikutus, koska ne laskevat nuuskan niin kutsuttua vesiaktiivisuutta ja ehkäisevät siten bakteerien lisääntymistä.

Valmistus

GothiaTekin mukaan nuuskan valmistuksessa on kolme päävaihetta: jauhatus, sekoitus ja pakkaus. Valmistusprosessissa makuprofiiliin vaikutetaan vaihtelemalla kiinteyttä eri resepteissä. Maku erittyy esimerkiksi kuohkeasta nuuskasta nopeammin kuin tiiviistä.

Jauhatus

Tupakka kuohkeutetaan, kuivataan ja syötetään myllyyn, jossa se jauhetaan. Jauhettu tupakka seulotaan karkeaksi, keskikarkeaksi ja hienoksi jauheeksi. Reseptistä riippuen lähetetään eri määriä sekoitussiiloon, jossa nuuskajauhe sekoitetaan. Jokaista jauhelaatua säilytetään omassa siilossaan, josta se noudetaan automaattisesti valmistukseen.

Sekoitus

Nuuskan valmistusta ohjaa prosessitietokone. Sekoitus aloitetaan punnitsemalla tupakkajauhe ja kuljettamalla se suljettuihin sekoittimiin. Vesi ja suola lisätään samalla sekoittaen, minkä jälkeen nuuska lämmitetään. Prosessitietokone ohjaa lämpötilaa ja sekoitusta määrätyllä ohjelmalla. Tätä prosessin osaa sanotaan perinteisesti hiestykseksi ja se muistuttaa pastörointia.

Lämmityksen jälkeen nuuska jäähdytetään ja siihen sekoitetaan muut ainekset. Laatu tarkastetaan otetuista näytteistä. Jos kaikki mittausarvot ovat hyväksyttyjä, erä on valmis pakkaukseen.

Irtonuuskan pakkaus

Nuuska pakataan rasioihin automaattisissa pakkauskoneissa. Täydet rasiat suljetaan kannella.

Sen jälkeen rasiat punnitaan. Valmiiksi pakattuihin rasioihin liimataan sitten tarrat. Kiristekalvon avulla rasiat kootaan kymmenen kappaleen tukeiksi, jotka pakataan laatikoihin.

Annosnuuskan pakkaus

Nuuskan pakkaaminen annospusseihin vaatii mutkikkaamman prosessin. Annokset mitataan ja työnnetään selluloosakuidusta valmistettuun sukkaan. Annokset suljetaan ja leikataan irti. Valmiit annospussit pakataan rasioihin, jotka suljetaan kannella. Tämän jälkeen rasioihin liimataan tarrat.

Pakkausmateriaali

Irtonuuska pakataan pääasiassa parafiinillä päällystettyihin pahvirasioihin. Pahvirasioihin käytetään kahta eri pahvilaatua, toisesta tehdään rasian reunat ja toisesta pohja. Kansi on polypropeenimuovia. Annosnuuska pakataan polypropeenista valmistettuihin muovirasioihin.

Annosnuuska kuivuu herkemmin kuin irtonuuska, ja pääasiallinen syy tähän on se, että annosnuuskarasiassa on vähemmän nuuskaa. Muovirasioita käytetäänkin annosnuuskan pakkauksina etupäässä säilyvyyssyistä.

Kylmäsäilytys

Kaikkea valmiiksi pakattua nuuskaa säilytetään muutamia päiviä kylmätiloissa ennen kauppoihin toimittamista. Kylmäsäilytyksessä nuuska kypsyy ja saa luonteenomaisen arominsa ja makunsa.

Sidan uppdaterad 9 maj, 2008

SWMA 13 okt, 2008 11:33 CET 105,25 SEK +3,4% Upp


Kontakt

MikaelArnebert_60x84.jpg
Mikael Arnebert
Informationschef Nordeuropa
Mer information

Adresser

Stockholm
SE-118 85 Stockholm
Tel: +46 8 658 0200
Fax: +46 8 658 3522
Sök fler adresser
Vill du beställa snus